Ajankohtaista

29.09.2017

Työ luo tulevaisuutta -päivässä tarjolla pelipaikka jokaiselle savolaiselle

Laaja joukko toimijoita kokoontuu tulevalla viikolla keskustelemaan ja suunnittelemaan, miten jokainen voi edistää pohjoissavolaisten työllistymistä, yrittäjyyttä ja urasuunnittelua. Maakunnallisten Työllisyysviikko 2018 ja Megatärskyt 2018 –tapahtumien suunnitteluun keskittyvä Työ luo tulevaisuutta -seminaaripäivä järjestetään Kuopiossa Hotelli IsoValkeisella torstaina 5.10.2017 klo 9:00–15:30.

Päivän aikana jaetaan näkemyksiä ja ideoita siitä, kuinka yhdessä voidaan konkreettisin toimin vaikuttaa työllisyyteen Pohjois-Savossa. Lisäksi tilaisuudessa esitellään 2,5 vuotta kestäneen Nuoret Duuniin 2017 -hankkeen tuloksia.

Aamupäivällä kuullaan myös paneelikeskusteluja, joiden tarkoituksena on kuulla Työllisyysviikkoon liittyviä konkreettisia ajatuksia ja ehdotuksia useista keskeisistä maakunnallisista organisaatioista. Mukana on päätösvaltaisia henkilöitä mm. työnantaja- ja tekijäjärjestöistä, työllisyyteen ja elinkeinoihin liittyvistä viranomaisista, Pohjois-Savon liitosta ja oppilaitoksista. Lisäksi kuullaan videoterveiset Euroopan komission vpj. Jyrki Kataiselta ja Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäiseltä. Paneelit samoin koko päivän ohjelma pureutuvat työllisyyden, yrittäjyyden ja uraohjauksen edistämiseen.

Iltapäivällä kaikki osallistujat pääsevät konkreettisesti suunnittelemaan jokaisessa pohjoissavolaisessa kunnassa viikolla 8/2018 toteutettavaa maakunnallista Työllisyysviikkoa sekä ideoimaan Kuopiossa, Iisalmessa ja Varkaudessa samalla viikolla toteutettavaa Megatärskyt 2018- kiertuetta. Tsempparina pohjoissavolaiselle työllisyysjoukkueelle toimii jalkapallotaustainen Aki Riihilahti, joka pitää tilaisuudessa oman puheenvuoronsa. Päivän fasilitaattorina toimii Leena Ståhlberg.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                     
Yhteinen toimintakulttuuri

Pohjois-Savossa on tehty laajaa yhteistyötä nuorten työllistymisen edistämiseen. Eri toimijoiden tiiviin yhteistyön tuloksena nuorten työttömyysjaksot on saatu pysymään verrattain lyhyinä ja kehitys on ollut valtakunnan keskitasoa positiivisempaa. Työ luo tulevaisuutta -päivä vahvistaa tätä aidosti monitoimijaista toimintakulttuuria, jossa yhteistyöllä pyritään luomaan työnhakijoille entistä paremmat mahdollisuudet työllistyä ja kouluttautua sekä aloittaa yritystoimintaa.

Maksuton tilaisuus on avoin kaikille työllistävämmästä, yritteliäämmästä ja kouluttavammasta Pohjois-Savosta kiinnostuneille. Ilmoittautuminen päättyy maanantaina 2.10.2017.

Päivän tarkka ohjelma löytyy osoitteesta www.nuoretduuniin.fi/tyoluotulevaisuutta

Lisätietoja:
Panu Hiekkala, projektipäällikkö, Nuoret Duuniin 2017, panu.hiekkala(at)nuoretduuniin.fi, 044 740 1167
Sami Sytelä, projektisuunnittelija, Nuoret Duuniin 2017, sami.sytela(at)nuoretduuniin.fi, 044 740 1175


Julkaisija: Sami Sytelä


« Takaisin
23.11.2017

Kuopion Työllisyysviikon avoin suunnitte... »

Laitetaan yhdessä hyviä asioita tapahtumaan jokaisessa kunnassa! Työllisyysviikko järjestetään vuosittain viikolla kahdeksan. Työllisyysviikon tausta-ajatuksena o...
23.11.2017

Siilinjärven Työllisyysviikon avoin suun... »

Laitetaan yhdessä hyviä asioita tapahtumaan jokaisessa kunnassa! Työllisyysviikko järjestetään vuosittain viikolla kahdeksan. Työllisyysviikon tausta-ajatuksena o...
26.10.2017

Hanke jatkaa Työllisyysviikon juurruttam... »

Nykyisellään Nuoret Duuniin 2017 -hanke päättyy lokakuun lopussa. Marraskuun alusta lukien hanke jatkaa kuitenkin vielä muutaman kuukauden ajan maakunnallisen Työllisyysv...
29.09.2017

Työ luo tulevaisuutta -päivässä tarjolla... »

Laaja joukko toimijoita kokoontuu tulevalla viikolla keskustelemaan ja suunnittelemaan, miten jokainen voi edistää pohjoissavolaisten työllistymistä, yrittäjyyttä ja uras...
08.08.2016

Turvapaikanhakijoiden osaamiskartoitukse... »

Nuoret Duuniin 2017 kartoitti kevään 2016 aikana Pohjois-Savon turvapaikanhakijoiden kieli-ja tietojenkäsittelytaitoa, koulutus-ja työtaustaa sekä suunnitelmia tulevaisuuden s...

Materiaalipankki

Täältä löydät valmiita pohjia mm. työsopimuksiin ja -todistuksiin.

Lue lisää

Työllistäneet yritykset

Täältä löydät yritykset, jotka ovat työllistäneet kampanjassa nuoria.

Lue lisää

Yhteystiedot

Ota meihin yhteyttä
 

Lue lisää

Liity Nuoret Duuniin postituslistalle

* pakollinen tieto